Postauksen otsikko kertoo aika hyvin, että miten mulla menee. Oon onnistunut karistamaan menneisyyden huonot asiat pois, eikä mun harteilla ole enää niin raskasta taakkaa. Mun olemus on oikeastaan muuttunut täysin. En enää haasta niin helposti riitaa muiden kanssa, ja jos niin teen, pyrin sopimaan kaiken mahdollisimman pian. Haluan pitää mun nykyiset ystävät lähellä, sillä en tiedä, näenkö niitä enää ysiluokan jälkeen.
Tämä postaus on tälläinen hiukan pikaisesti naputettu, sillä en jaksa alkaa kirjoittamaan mitään sen ihmeellisempää, kertoilen vain hiukan, miten mulla on mennyt.
Torstaina oli toimintapäivä ja olin keilaamassa SaniFanilla. Vaikka se oli ensimmäinen kerta, kun olen keilaamassa, niin hämmennyin, kuinka helppoa se oli. Sain jopa muutaman täyskaadon.
Tänään puolestaan lähden lastenvahdiksi. Olen siellä ilta kymmenestä eteenpäin sen viitisen tuntia ja pääsen siis kolmen aikaan taksilla tai muulla kyydillä kotiin.
* * *
Asia, josta mun piti puhua, on tää nykymuoti. Kopioin tän tekstin nyt suoraan omasta Ask.fm :stäni:
kysymys:
ööö en tunne sua, mutta vaikutat mukavalta ! oon seiskalla... mutta haluun silti sanoo noille säälittäville anoille että onko joku vitu ongelma siin että on vähä erilaine ku tää muu massa? nimittäi se mallinlaiha korkkari massa. iida oot iha upee (: voimia (:
vastaus:
Kiitos! Puhut täysin asiaa. En haluu liikkua massan mukana. En pidä nykyisestä 'muodista', jonka mukaan natural ja ihonmyötäisyys on hienoa. Näin välikommenttina, ei ole kovinkaan luonnollista, jos ihoa peitetään liian paksulla kerroksella meikkivoidetta.
Oon tyytyväinen mun nykyiseen elämäntilanteeseen ja sen myötä myös ulkonäkööni. Tietenkin on joitain asioita, joita vihaan itsessäni, mutta en anna niiden häiritä itseäni.
Te, jotka noudatatte nykymuotia (lue: massateinit), voisitte luoda hiukan pidemmän katseen peilikuvaanne ja kysyä itseltänne, oletteko sittenkään niin täydellisiä? Ette erotu joukosta, sillä jokainen teistä pukeutuu täsmälleen samalla tavalla. Tämä kaikki on sitten vain oma mielipiteeni, mutta onko enää niin hienoa, kun jokainen on täsmälleen samanlainen. On tietenkin niitä, jotka ottavat vaikutteita muodista, mutta suurinosa seuraa sitä niin tarkkaan, ettei enää välitä, sopiiko kyseinen tyyli hänelle itselleen.
Joka päivä nään ympärilläni sitä samaa - keskiruskeita tai blondeja hiuspehkoja keskijakauksella, ihonmyötäisiä, pitkähihaisia paitoja tai pitsitoppeja, sekä niin tiukkoja farkkuja, että niihin pääsemisessä kestää tunteja. Ennen oli Converset, nyt on lenkkarit.
Jos jokin muotilehti käskisi pukeutua jätesäkkiin, tekisittekö niin? Tietenkin, koska se on muotia. Tai ainakin niin lehdet sanovat.
Tai mitä jos joku päivä muotilehdet kannustaisivat sinua olemaan oma itsesi? Kuka olisit? Sinulla ei olisi siinä vaiheessa enää omaa tyyliä, koska olet aina seurannut, miten muu maailma pukeutuu. Naapurin Liisakin oli aina pukeutunut samalla tavalla, ja se yhdisti teitä, mutta nyt kun hän näyttää erilaiselta, ette enää puhu toisillenne.
Sen takia en pukeudu massan mukana. Haluun olla oma itseni, vaikka se tarkoittaisikin, että jotkut eivät musta pitäisi. Mutta en kuitenkaan häpeä itseäni. Oon päivittäin vaan askeleen lähempänä sitä ihmistä - sisäisesti ja ulkoisesti - joka haluan muutaman vuoden päästä olla. Kellään ei oo mitään sanottavaa asiaan.
* * *
Kyse on siis siitä, kuinka nuoret - ihmiset muutenkin - tuntuvat syrjivän ihmisiä, joilla on täysin muodista riippumaton tyyli. Näen päivittäin koulussa ja kylällä nuoria, suunnilleen 11 - 17 vuotiaita, jotka näyttävät ulkonäöllisesti aivan samalta. Kaikilla on tiukat, pitkähihaiset tai pitsiset paidat, vartalonmyötäiset farkut ja Converset tai muut tennarit. Suoraan sanottuna lähes oksettavaa.
Olisi mielestäni paljon mukavampaa, jos nämä niinsanotut nuorten- / muotilehdet kannustaisivat nuoria olemaan oma itsensä, eivätkä aivopesisi heitä. "Laiha on kaunista!" "Pukeudu täsmälleen näin niin saat poikaystävän heti!" "10Vinkkiä, että pääset täydelliseen kesäkuntoon!" Siis mitä?
Mielestäni nuorien pitäisi päättää itse omasta pukeutumisestaan, eikä antaa muotilehtien vaikuttaa asiaan. Onko normaalia, jos 11-13 vuotias käyttää vaatteita, jotka on suunnattu alunperin heitä viisi vuotta vanhemmille? Ei. Onko normaalia, että sen ikäiset lapset käyttäytyvät kuin olisivat paljon vanhempia? Ei.
En sano, että olisin itse mitenkään parempi tai mitään, mutta kuitenkin. Mainitsen tämän asian myös: miksi sen ikäisten pitää polttaa ja juoda? Itsekin teen molempia, mutta se ei nyt liity sen kummemmin tähän asiaan. Enkä varsinkaan jaa niitä asioita sosiaalisessa mediassa. Törmään joka päivä somessa niihin noin 11-13 vuotiaisiin, jotka kertovat innoissaan, kuinka menettivät eilen päissään neitsyytensä naapurin Pertille, joka on kakskymppinen. Sapettaa pelkkä ajatuskin.
Pakko sanoa, että nykymaailma on menossa hyvää vauhtia huonompaan suuntaan. Nuoriso luulee olevansa niin cool, kun alkaa käyttää päihteitä ja hyppää sänkyyn kaikkien kanssa. Miksi leuhkia tuollaisilla asioilla? Ainakin omalla kohdallani ne saavat vain minut ajattelemaan aivan muuta.
Enkä nyt sitten yritä lytätä kaikkia nuoria aivan lyttyyn - kyllä siellä joukossa on useampikin itse ajatteleva, fiksu henkilö. Onneksi suurinosa omista ystävistäni on tälläisiä ihmisiä.
En nyt ala saarnaamaan tämän enempää.
Kommentoimalla voi ilmaista oman mielipiteensä, mutta toivon, että ette lyttää minun mielipidettäni täysin. Kerroin vain omat ajatukseni.
Enkä halua nähdä, kuinka toisten kommentteja haukutaan, silläjokaisella on tähän postaukseen täysi sanavapaus.
Antakaa palaa.
♥llä Iida
:D hyvä kirjottaa nuorten päihteitten käytöstä ku itekki käyttää, järki käteen.
VastaaPoistaKuten tekstissä sanoin, en väitä olevani parempi kuin muut. Ja täsmensin tuossa myös, että sapettaa se, kuinka nämä kyseiset nuoret ilmoittavat tekemisensä sosiaaliseen mediaan ja hehkuttavat, kuinka 'kovia' he ovat. En tietääkseni itse tee niin. :)
PoistaHyvää tekstiä! :) Mutta itselläni on pientä korjattavaa tuohon että miten kaikki jotka pukeutuvat ns. massasti seuraavat muotia, sillä he eivät seuraa muotia, vaan vetäisevät päälleen sen mitä hm:ltä, ginalta ym. löytyy eli roikkuvat massan perässä. Muotilehdistä löytyy todella hienoja (lue erikoisia :D) asukokonaisuuksia jotka eivät todellakaan ole massaa, mielestäni on erikoista että kirjoitat muodin olevan juuri niitä blondattuja tukkia, tiukkoja trikoo paitoja ja pillifarkkuja vaikka totuus on aivan toinen.
VastaaPoistaOot oikeassa, ei tuo teksti kaikkia tarkoitakaan. Mutta meinasinkin tällä niitä, jotka ottavat muotilehtien vinkit liian tosissaan.
Poista"Jos jokin muotilehti käskisi pukeutua jätesäkkiin, tekisittekö niin? Tietenkin, koska se on muotia. Tai ainakin niin lehdet sanovat."
PItäisi tosiaan ehkä tarkentaa mielipidettäni, että tämä ei koske kaikkia, mutta mielestäni aivan liian useita. Suurin osa nuorista, joita näen, pukeutuu juuri niin, kuin lehdissä mainostetaan, mikä nostaa kylmiäväreitä. Sulla on kuitenkin omat mielipiteesi ja minulla oma - omani on siis se, että _suurinosa_ (eli ei kaikki) nuorista seuraa muotia liian tarkasti, mikä johtaa siihen, että pukeudutaan sellaisiin vaatteisiin jotka ovat a) paljon vanhemmille suunnattuja tai b) sellaisia, jotka eivät välttämättä imartele vartaloasi niinkuin toivoisit. Karkeana esimerkkinä: paidat, joiden tulisi korostaa rintojasi, mutta niitä käyttää nuoret, joilla ei ole mitä korostaa.
Kiitos kuitenkin kommentistasi ! :)