Viime postauksesta on tosiaan ihan kiitettävästi aikaa, enkä nytkään ole löytänyt mitään aihetta tätä postausta varten.
Koulussakin sujuu täysin normaalisti, siitä ei niinkään tarvitse mitään mainita,- paitsi että eilen oli enkun koea, jonka suoritin luultavasti hyvin, en tosin tiedä vielä mikä numero sieltä tupsahtaa. Sekä tänään olisi ollut matematiikan koe, mutta olin kaksi ensimmäistä tuntia Ylivieskassa ! Siitä tosiaan voisinkin mainita - mulla siis oli mopo- ja traktorikorttin teoriakoe, joista läpäisin molemmat. Nyt mulla on siis traktorikortti taskussa, mutta mopokortista on vielä se käsittelykoe, joka onkin perjantaina. Kaikki sitten peukut pystyyn ja toivomaan parasta !
Se asia, mistä mun piti teille puhua, oli tää mun ulkoasu. Kuten varmaan huomaatte, en ole käyttänyt tähän paljoakaan vaivaa,- koko ulkoasu on täysin yksinkertainen. Pidän toki valkoisesta taustasta, mutta bannerini häiritsee. Kysymys kuuluukin: olisiko teillä mitään ideoita banneria, tai ylipäätään tätä koko ulkoasua varten? Otan kaikki mielipiteet hymyssä suin vastaan, sillä haluaisin saada ulkoasustani sellaisen, joka jää lukijoidenkin mieleen edes joksikin aikaa. Niin, pidän kyllä täysin valkoisesta pohjasta, mutta jotain eloa toivoisin, kuten erimerkiksi bannerin tai tuon sivulla olevan oman kuvani avulla.
Oletteko te hyviä kuvanmuokkaajia ? Tai onko teillä muuten vain hyviä ideoita ulkoasuani varten ?
Olkaa kilttejä rakkaat lukijani ja anonyymit vierailijani, ja kommentoikaa omat mileipiteenne sekä ideanne. Toivoisin myös, jos joku teistä voisi hyvällä tuurilla auttaa :) Jos joku voisi uhrata hiukan omaa aikaansa auttaakseen oikein kunnolla bannerini kanssa, olisin todella kiitollinen !
♥ - iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti