On kyllä tullu huomattua, että noita ihmisiä riittää oikeestaan vähän joka lähtöön - on täysiä kusipäivä, on valehtelijoita, sitten taas toisessa päässä niitä, joihin oikeasti luottaa. Kans niitä, jotka on kumpiaki. En oikeen osaa nykyisin erotella niitä toisistaan, vasta silloin kun ne lopulta tekee jotain, mikä määrittelee niiden paikan mun elämässä. Vasta eilen tajusinkin, että yks jota luulin mulle tärkeäksi, onki kaksnaamanen pelle. Se vittuilee mulle koko ajan, eikä puhu mulle muuten ku sillon, jos se haluaa jotain. En vaan tajua sitä.
Oon kans tässä muistellu kaikkia vanhoja hetkiä, sillon ku olin vielä niin vähän murheita ja niin vähän paskaa tässä elämässä. Tietenki myös menneisyydessä mulla on ollu niitä huonoja hetkiä, riitoja ja sen sellasta, mutta nykysin niitä tuntuu olevan valtaosa. Ennen osasin jopa nauttia elämästä, nauttia kaikestä hyvästä ja nauttia ystävien seurasta - nykysin se on vaan niin vaikeeta.
En edes tiedä miks, mutta oon kans niin väsynyt koko ajan. En tarkota vaan sellasta väsymystä, mitä useimmat tuntee maanantaiaamuisin kun pitää herätä seitsemältä - ei, mun väsymys on muutakin. Se on niin fyysistä että henkistä. Oon vaan niin väsynyt ja kyllästynyt tähän ainaiseen paskaan, tähän ahdistukseen ja muuhun negatiiviseen. Fyysisesti mä ilmaisen sitä nukkumalla päivät, se auttaa mua piristymään - tosin vaan hetkeksi.
Mä tietty yritän aina keskittyy niihin positiivisiin puoliin mun elämässä, vaikka niitä välillä tuntuu olevan niin vähän. Yritän muistella kaikki mun ystäviä, ja sitä, että ne tosiaan haluaa olla mun kanssa. En todellakaan luopuis kenestäkään mun ystävästä, en sitten mistään hinnasta - ellei joku sitten tosissaan petä mun luottamusta ja riko meidän välejä. Näin on käynyt ja nykysin mejän välit on paljon huonommat kuin ennen.
Mutta kai tää riittää jo mun omista ajatuksista - voitaisiin siirtyä nyt muihin juttuihin.
Oon tässä yrittäny kirjotella äikäntunnilletätä novellia ja ihmeen hyvin se onnistuukin. Tietty mulla on vielä paljon kirjottamista edessä, mut tätä menoa mä saan tän ajoissa valmiiksi. En voi kieltää - oon jollain tapaa jopa ylpeä tästä novellista. Se on siis romanttinen tragedia, eli toinen hahmoista (mun tapauksessa päähahmo) kuolee.
Hiihtolomasta sen verran tähän loppuun, että näillä näkymin tosiaan lähen sinne Ivaloon Emilian (joka on siis tossa mustavalkosessa kuvassa) luo. En mee takuuseen siitä, että oltais ihan.. Krhm selvillä vesillä koko lomaa, mutta mitäs pienistä. Tietty mulle saa soitella vaikka oonki tuolla pohjosessa Jumalan selän takana, on sitä mukava jutella ihmisille !
Eiköhän tuo riitä.
iida kuittaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti