Keskiviikko 6.6. 2012
Torstai 7.6. 2012
Torstai aamuna heräiltiinkin siinä kahdeksan aikaan - Minssi käväs tökkimässä mua kuuden aikoihin - ja sitten lähdettiin kävelemään kymmenen aikaan Kupittaan urheiluhallia, tai siis sitä kenttää kohti. Kävelemisessä meni noin puol tuntia, hiljasta oli ku kaikkia tais jännittää tai sitte oltiin vain väsyneitä. Käytiinkin ensimmäisten joukossa syömässä, ja sitten koko joukkueen voimin odottelemaan että Fintelligens tulisi paikalle. Okei, ei ne heti tullutkaan, mutta avajaiset alkoi siinä vaiheessa.
Seisottiin joukkueen -Veera, Kaisa, Ella, Minssi, Jenna, Janita, Kati - siinä ihan edessä, sain kivoja kuvia Elastisesta ja Isosta H :sta, puhelimella kuitenkin, niin en jaksa tunkea niitä sitte tänne :I Sitten olikin ööh kaksi peliä, hävittiin kyllä kumpikin, mutta tehtiin parhaamme.
Perjantai 8.6.2012
Seuraavana päivänä herättiin siinä seitsemältä ja lähdettiin kahdeksan aikoihin sinne kentille. Eka peli oli heti ysiltä ja muita aikoja en kyllä muista, mutta hävittiin silti kaikki. Sinä päivänä ei ehkä tapahtunut mitään ihmeellistä, ei ainakaan mitään mikä tulisi nyt mieleen.
Lauantai 9.6.2012
Lauantai oli sitten vähän erilaisempi päivä - sateinen ja aika viileä. Muut päivät oli tosi lämpimiä - mä paloin niskasta ja olkavarsista - mut se päivä oli kai aika hyväki, silleen osittain. Mä näin iskää, se tuli kattoon mejän peliä ja sitte voitettiin lauantain viiminen peli 2-0. Sen ansiosta meistä kai tuli itsevarmempia, niin pärjättiin sitten myöhemminkin paremmin. Lauantaina olis ollu kisadisko, mutten jaksanut mennä ku nilkka oli kipiä ja halusin vielä sunnuntaina pelatakki. Jäin Jennan ja Anniinan kanssa sinne koululle missä me majoituttiin ja käytiin läheisessä karkkikaupassa x)
Sunnuntai 10.6.2012
Ja tässä olis sitte lisää kuvia ( :
Sitten olis yks kuva päättäreistä, joka mun piti laittaa jo aiemmin, mutta en löytänyt kameran johtoa.
Siinä olis mun luokan läheisimmiksi tulleet tytöt - Janita, Elise ja Emma vaan puuttuu :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti